
PUUNKAATOA
AMMATTITAIDOLLA
Soita suoraan 040 5810 225
Palvelua pihoille ja metsään -
Sinun tarpeiden mukaan.
Metsänhoito
Metsäsi tarvitsee puunkaatoa ja harvennusta kun sen kasvusto on tiheää liian lähekkäin kasvavaa puustoa tai risukkoa. Anna laatupuustolle kunnolla tila kasvaa harventamisella.
Puunkaadot metsäpalstoille nopeasti!
Kohdekaato
Rakennuksesi vieressä kasvaa häiritsevän lähellä puu, jonka oksisto osuu jo rakennukseen tai sähköjohtoihin. Kesällä se varjostaa pihaterassia ja syysmyräköissä se huojuu uhkaavasti.
Pihapiirin ahtaat kaadot turvallisesti!
Suunnittelu
Mietityttääkö mitä asialle voisi tehdä? Ota yhteyttä ja tulen käymään kohteessasi. Teen suunnitelman ja ehdotuksen kustanuksineen parhaiten tarpeeseen sopivista toimenpiteistä.
Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!
Minä pidän eniten tyytyväisistä asiakkaista!
Ohessa työkohteiden tekemisen laadusta
Omakotitalon Omistaja
Rusko
"Koivunen hoiti vaativan puunkadon kotipihallani aivan talojen välistä, tarkkaan ja huolella. Luulin että aikaa menisi paljon enemmän, mutta kaikki kävikin todella nopeasti. Suosittelen."
Omakotitalon Omistaja
Turku
"Pihaltani kaadettiin kaksi kuivunutta kuusta loppusiivouksella. Puut ja oksat siivottiin pois, ja itselle ei jäänyt mitään huolta puunkaadosta tai siivouksesta. Hienoa palvelua!"
Omakotitalon Omistaja
Turku
"Takapihaltani kaadettiin seitsemän isoa mäntyä varjostamasta kesäterassia. Puut kaadettiin tarkasti, puut ja oksat siivottiin pois sekä kannot jyrsittiin maan tasalle. Minulle helppoa ja vaivatonta! Itselle jäi sopivasti takkapuitakin"
Hoidetaan yhdessä pihat ja metsät kuntoon.
